sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Ostoksilla

Tämä postaus tulee sisältämään neuleaikuisviihdettä. Joka ei siitä piittaa, saa olla varuillaan!

Nyt on niin, että paikallinen luottolankakauppias tyhjentää varastojaan. Siis todella tyh-jen-tää. Täälläpäin liikkuvien kannattaa tehdä mutka Ainoun kautta ja hankkia langat ja neuletarvikkeet pitkälle tulevaisuutta varten. Kaikki kuulemma lähtee puoleen hintaan. Torstaina ihan kaikki ei vielä ollut niin edukkaasti, mutta eräs FB-ryhmäläinen kertoi nyt olevan varsinaisen viidenkympin villityksen aika. Kannattanee tarkistaa liikkeestä. Postitse ostaminenkin käsittääkseni onnistuu. *vink, vink!*

Yhtä kaikki minä paketoin varastoistani 12 kerää Teennesseetä kirppikselle ja lähdin ostamaan toisenlaista lankaa tilalle. Liikkeellä olin kuopuksen kanssa, joten pääosa ostelusta meni ihan vain huokailuksi, kun en kunnolla pystynyt keskittymään lankojen valintaan. Päädyin kuitenkin tällaiseen settiin:

Sandnes Garn – Sandnes Mini Duett
55% puuvillaa
45% merinovillaa
50 g ~ 175 m
puikot 2,5-3 mm

Turkoosi tuntuu nyt olevan kovassa huudossa. Näiden on siis syytä päästä puikoille mahdollisimman pian.

Lankojen lisäksi alennuksessa ovat kaikki neuletarvikkeet. Juuri edellisenä päivänä olin pohtinut, että seuraavan kerran kun jotain lahjatoivetta kysellään, toivon Addin pyöröpuikkosettiä vaihtopäillä. Kuinka ollakaan, ostin sitten setin itse. Tosin kylläkin Prymin KnitProt, joista olen sukkiksinakin tykännyt tosi paljon. Setissä ei ole pienimpiä puikkokokoja, joten ostin 3-3,5 mm vaihtopäät sitten erikseen. Lisäksi ihan tarpeeseen (no niinkuin kaikki nämä muutkin ostokset TIETYSTI) ostin tuollaisen sisäänrullautuvan mittanauhan. Olen niin kylläni saanut tavallisista mittanauhoista, jotka reissatessa repsottavat kassista tai solmuuntuvat muiden tarvikkeiden kanssa. Ei tämä. <3

Prym Knit Pro -vaihtokaapelipyöröpuikkosetti
Puikkokoot: 4,0 - 10,0 mm
Vaihtokaapelit: 60 cm, 80 cm ja 120 cm

Prym Knit Pro irtopäätPuikkokoot: 3,0 mm ja 3,5 mm

Hoechstmass – Rullamittanauha
150 cm
 
Ja kaikki puoleen hintaan. Tunnen säästäneeni kymmeniä euroja, mutta samalla suren ihanan puodin lopettamista. Kaikilla asioilla on kääntöpuolensa. Lyhytnäköisiä nämä tällaiset alennusmyynnit, kun kohta tarjonta lakkaa tyyten. :(

Onneksi vielä on kevättä jäljellä ja huomenna taas neulekahvilan aika! Pikkuisen tosin jännitän, pääsenkö ollenkaan mukaan, kun sotavoimilla on taas harjoitukset menossa...

Ei kommentteja: