keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Pikkupuhdetta



Tuli tarve käyttää sukkien päättelylangat jotenkin, joten virkkasin sydämen, jonka täytin niillä langanpätkillä. Lopulta se muotoutui rannekoruksi sukkien omistajalle. Painoa työlle kertyi ilman nappia ja koristeita peräti 5 grammaa! Virkistävää pikkunäpräystä. :)

Jämäsukat

Alkaa taas olla aika vaihtaa talvikengät kumppareihin ja tajusin, ettei ekaluokkalaisella ole villasukkia ollenkaan. Päätin siis tehdä erinäisistä seiskaveikan jämistä sukat. Aloitin myssystä jääneellä harmaalla, joka lopulta jäi aika yksinäiseksi rannuksi tuohon varteen. Punaiset olivat keskenään paljon söpömpiä. ;)








Sukat vahvistetulla kantapäällä
Lanka: 7-veljestä
Puikot: 4 mm sukkapuikot
Koko: 1.-luokkalainen, noin 33
Grammat: 66 g

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Jurttamyssy



Peuransarvi-lapasista innostuin jatkamaan samaisen palmikon parissa ja ryhdyin ideoimaan myssyä, jonka reunuksessa on palmikkoa poikittain ja yläosan sileä "kuvioituu" kaksi yhteen -kavennuksista. Kiva myssyhän siitä tuli - 6-vuotiaalle. Mittasin reunusta kyllä omaan päähäni ja korkeudenkin piti olla kohdillan, mutta aika kipa tuo olisi aikuiselle ollut. Tosin isommassa päässä olisi yläosa ollut tasaisempi, jos vain korkeus olisi riittänyt.






Malli: oma sovellus
Lanka: 7-veljestä, tummanharmaa
Puikot: sukkapuikot 4 mm
Grammat: 53 grammaa

torstai 25. maaliskuuta 2010

Lapasia välillä

Eilen, valmistumattomuuspelostani huolimatta ryhdyin neulomaan Peuransarvi-lapasia (Ulla 01/08). Aamupäivällä kerhossa ehdin saada vartta hyvälle alulle, kerhon jälkeen lukitsin itseni, lapset, koirat, lampaantaljan ja kutimet kolmeksi tunniksi ulos ja sain ensimmäisen lapasen peukaloa vaille valmiiksi ennen kuin isäntä tuli avaimen kanssa kotiin. Illalla koirakerhon kokouksessa oli hyvää aikaa saattaa toinen lapanen yhtä kaaviota vaille valmiiksi, joten tälle päivälle jäi enää se, peukalointia ja päättelyt.

Iloisena voin lisätä hamsterisaldooni huimat 63 grammaa.






Ohje: Peuransarvi-lapaset
Lanka: Novita 7-veljestä, tummanharmaa
Puikot: 4 mm
Grammat: 63 g

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Tilkku-kummajaisia

Ryhdyin tuhoamaan muinaisia Novita Nina merinovillakeriä ja tekemään tilkkupeittoa ensi talven pakkasille. Kaksi kerää olen nyt tilkuttanut ja kovin olen ihmeissäni: harmaalla langalla 30 silmukkaa tekee 15 cm ja 15x15 sentin tilkku painaa 14 g. Kerästä tuli kuusi tilkkua ja jäljelle jäi vajaan tilkun verran lankaa.

Valkoisesta langasta tuli samalla silmukkamäärällä hiukan nafti 15x15 sentin tilkku, joka painaa 10-12 g. Kerästä tilkkuja tuli kahdeksan, eikä jäljelle juuri jäänyt lankaa. En ruvennut muuttamaan silmukkamääriä, koska aika hyvin nuo tilkut toistensa kanssa pärjäävät. Katsotaan sitten, millainen mörvelö valmiista peitosta tulee. ;)


Tälle kasalle tuli painoa 184 grammaa.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Värillä on väliä?

Olen tuhonnut tai ehkä pikemminkin jatkojalostanut hyvin marinoituja Novita Nina -keriä peittotilkuiksi. Sain yhden harmaan kerän illalla valmiiksi ja siirryin valkoiseen väriin. Ihmetyksekseni värin vaihtuessa myös tilkun koko vaihtui. Valkoisella langalla jouduin luomaan peräti viisi silmukkaa enemmän kuin harmaalla saadakseni tilkuista saman levyisiä. Jatkoin työtä heti edellisen tilkun valmistuttua, joten käsialani tuskin on kiristynyt tuossa välissä niin paljoa. Jotenkin tuo valkoinen lanka tuntuu kyllä ohuemmalta kuin harmaa. Voiko värillä tosiaan olla näin suuri merkitys?



keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Iltapuhteita


Ehtoolla saunan jälkeen alkoi tuntua siltä, että pitääpä kuluttaa se jäljelle jäänyt Rustika-nöttönen pois. Tartuin koukkuun tekaistakseni pienimmän nukelle pipon, mutta eihän se lanka piisannut alkuunkaan. Esikoinen kiikutti jatkoksi vaaleansinistä Mamboa ja keskimmäinen jotain talvista pörhelöefektilankaa. Niistä syntyi sitten pipo, liivihame ja kaulahuivi. Tossut ja käsineet tytöt haluavat tehdä itse ja se heille sallittakoon.

Grammoja kertyi asukokonaisuudesta 44 g.

Ps. Toiste en tuota efektilankaa työstä paitsi ehkä pitkin hampain...

Lämmintä ympärille


Äsken päättelin hamsterikuun ensimmäisen isomman työni: "Baktus-pohjaisen Rustika-huivin" eli Ruktuksen. Käytin varastoistani löytynyttä kanervan väristä Novita Rustikaa peräti kolme kerää (pientä nöttöstä vaille). Ensin tein kahdesta kerästä Baktuksen ja kolmannesta virkkasin reunuksen. Huivin yläosaan virkkailin ihan vain kiinteitä silmukoita ja alaosaan kaksi kerrosta pylväitä hieman neulesilmukoita runsaamman määrän. Pituutta löyhästi mitattuna huivilla on 210 cm ja leveyttä 40 cm. Pingoittaminen odottaa vielä puhtaiden pyykkien viikkaamista, jolloin vierasvuode vapautuu huivin privaattikäyttöön. ;D

Taas pitäisi miettiä, millekkä seuraavaksi alkaisi. Kauhukseni huomasin, että kissapahus oli käynyt merkkaamassa korin, jossa oli lankojani, muun muassa vauvan vaatteiksi aikomani valkoiset Woolit. Kaikeksi onneksi langat olivat pusseissa, mutta jotain osumaakin oli tullut. Ihana kevät...

Benettonin kietaisuneuleen huovuttamisesta ei muuten taida saada viimeistelypisteitä. Ennen se oli 6-vuotiaan kokoa, nyt taitaa olla yksivuotiaallekin pieni. :D

Ruktus-huivi
Ohje: Baktus & oma sovellus
Lanka: Novita Rustika
Puikot & koukku: 8 mm
Grammat: 282 g

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Pikkumyssy


Eilen tein ystäväni pariviikkoiselle vauvalle pikkumyssyn. Ihan fiilispohjalta tuo valmistui ja ilman mittoja, mutta ellei tytölle mahdu, niin aikanaan sitten nukelle. ;)

Virkattu myssy
Malli: oma sovellus
Koko: vastasyntynyt, n. 35-45 cm
Lanka: Nalle aloevera + jojoba
Koukku: 3 mm
Grammat: 23 g

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Apuvoimia

Onkohan apuvoimien käyttö Lankahamstereissa sallittua?




Katsokaa, mikä nopeus puikkojen käytössä...

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Saldo auki!

Kuopus haki tänään väkisin keskeneräiset lapaset leikkeihinsä, joten lupasin hänelle (ja itselleni), että huomenna ne ovat valmiit. Überväsyneestä olotilasta huolimatta istuin vielä lasten peittelyn jälkeen sohvalle, neuloin yhden peukalon ja päättelin neljä langanpätkää ja siinä ne nyt ovat: kaksinkertaiset kääntölapaset 1,5-vuotiaan kokoa!




Yksipuolisempi väri viininpunainen.




Ja toispuoleisempi... Ei kun monipuolisempi väri vaaleansini-viininpunainen.

Lanka: Nalle Aloe
Puikot: 3,5 bambut
Ohje: sovellus peruslapasesta, varsi yksinkertainen, muu osa tuplana samoilla kerros- ja silmukkamäärillä.
Grammoja: 43 g

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Yllärikulta!

Eilen yömyöhään - vai pitäosikö sanoa tänään aamulla anivarhain - valmistui toinen olympiatyöni: Baktus-huivi. Osallistuin sillä sekä huivisarjaan, että yhden kerän pikaluisteluun. Mitalin olen saanut jo huivisarjasta, mutta toisesta vielä odotellaan palkintojenjakoa.

Kuva on ankea kännykkäkuva, mutta siitä saanee osviittaa.

Malli: Baktus Scarf by Strikkelise
Lanka: Zettl Sirmione (Lidlin sukkalanka), ruskea
Puikot: 3,5 mm bambukierrepuikot
Muuta: Neuloin ainaoikeaa, jossa langan kuviointi ei pääse kovin hyvin esille.