keskiviikko 4. elokuuta 2010

Ou nou

Olen taas potenut pahanlaatuista neulebläähiä, joka on ollut oireena kokonaisvaltaisemmasta uupumuksesta. Elämää on järjestelty uudelleen ja pikkuhiljaa alkaa toivo paremmasta nostaa päätään. Nykyisin olemme koiraton perhe ja hiiribisnestä - kuten isäntä asian ilmaisee - jäi hoitamaan yksi huippuhiirestäjä. Koiraihmisen sydäntä kirpaisee perheenjäsenestä ja koiraharrastuksista luopuminen, mutta omat lapset ovat vain kerran pieniä ja siitä ajasta haluan vaalia mukavia muistoja pitkään jälkeenpäinkin.

Bläähätyksen ja monien muiden kiiruiden vuoksi meni osaltani Kesäyön hullutus ihan pipariksi. Taisin ehtiä aloittaa 13 työtä (täytyy tarkistaa), joista osa tuli valmiiksikin, mutta jo ennen juhannusta. Siinä oli heikkouteni: en voinut laskea edellisiä töitä käsistäni ja pitää uusien aloitustahtia riittävästi yllä. Tulin siis aloituksissa ronskisti jäljessä heti viikon KYHäilyn jälkeen. Nyt sitten taidan tarttua käsiksi keskeneräisiin töihin, kunhan ensin varmistun, että homma oikeasti kiinnostaa taas. ;)

Tämän kirjoituksen otsikko viittaa siihen, että luulin jo päässeeni turvallisille vesille, mitä lankakauppoihin tulee. Paikallinen puoti lopetti ja kiusaus ryhtyä yrittäjäksi oli siinä vaiheessa suuri. Nyttemmin olen tyytyväinen, että jätin aikeet sikseen. Joka tapauksessa nyt on kylälle tullut uusi lankakauppa Ainou ja ohiajolla huomasin, että ihania houkutuksia oli puoti pullollaan. Ou nou... En tiedä, onko joku muu ostanut vanhan kaupan liiketoiminnan, mutta ainakin joku on huomannut hetkensä koittaneen. Vierailulle lienee pakko mennä lähiaikoina. Vaikka lankaahan minä en tarvitse...




Ei kommentteja: